Argh. Olen rasittunut ja ärsyyntynyt. Näihin nettiblogeihin, jotka kadottavat tekstin yhden vahinkonapin painalluksella. Inhoan kaikkea joka voi yhtäkkiä tuhota. kaunista tai rumaa tekstiä.Mikä voi noin vain kadottaa muistoja. Miksi edes kirjotan tällaista, koska pieni asia voi tuhota tämän tiedoston kokonaan.
Tämä tiistai on erilainen ja outo, vaikea, mutta silti oma valintani. Nimittäin oma valintani oli muuttaa Espooseen, tuntemattomaan kaupunkiin, tuntemattomien espoolaisten keskuuteen. Oma oli valintani viettää yksinäinen, tylsä ja saamaton kesäloma. Tai no voinhan minä siihen vielä vaikuttaa, kaikki on vain minusta itsestäni kiinni. Mitä teen , mihin meen, kenen kanssa sosialisoin.
Olen turha tänään ja huomenna. Huomenna menen eroamaan lukiosta ja vaihtamaan kirjastoihin uuden osoitteeni. Huomenna vietän yhtä tylsän päivän kuin tänäänkin, mutta liikun vain vähän enemmän ja olen tietokoneella vähemmän.
Joskus tunnen itseni tarpeettomaksi. Oikeastaan yleensä tunnen itseni tarpeettomaksi. Koska kun rupeaa ajattelemaan järkevästi. Mitä tarpeellista minussa on? Mitä asioita ei oltas saavutettu ilman mua? Tiedän angstaan taas. no ei se mitään. ihan sama angstaanko vai en. sellasta se elämä on.

"And more than ever, I hope to never fall, where enough is not the same it was before"
np. Poets of the Fall - Carnival of Rust
(Todella harvinaista että, minä heviä kuuntelevana naisena, kuuntelen jotain poppia ja pidän sitä tämän hetkiseen mielialaan sopivana.)