Argh.
Olen rasittunut ja ärsyyntynyt. Näihin nettiblogeihin, jotka kadottavat
tekstin yhden vahinkonapin painalluksella. Inhoan kaikkea joka voi
yhtäkkiä tuhota. kaunista tai rumaa tekstiä.Mikä voi noin vain kadottaa
muistoja. Miksi edes kirjotan tällaista, koska pieni asia voi tuhota
tämän tiedoston kokonaan.
Tämä
tiistai on erilainen ja outo, vaikea, mutta silti oma valintani.
Nimittäin oma valintani oli muuttaa Espooseen, tuntemattomaan
kaupunkiin, tuntemattomien espoolaisten keskuuteen. Oma oli valintani
viettää yksinäinen, tylsä ja saamaton kesäloma. Tai no voinhan minä
siihen vielä vaikuttaa, kaikki on vain minusta itsestäni kiinni. Mitä
teen , mihin meen, kenen kanssa sosialisoin.
Olen
turha tänään ja huomenna. Huomenna menen eroamaan lukiosta ja
vaihtamaan kirjastoihin uuden osoitteeni. Huomenna vietän yhtä tylsän
päivän kuin tänäänkin, mutta liikun vain vähän enemmän ja olen
tietokoneella vähemmän.
Joskus
tunnen itseni tarpeettomaksi. Oikeastaan yleensä tunnen itseni
tarpeettomaksi. Koska kun rupeaa ajattelemaan järkevästi. Mitä
tarpeellista minussa on? Mitä asioita ei oltas saavutettu ilman mua?
Tiedän angstaan taas. no ei se mitään. ihan sama angstaanko vai en.
sellasta se elämä on.
"And more than ever, I hope to never fall, where enough is not the same it was before"
np. Poets of the Fall - Carnival of Rust
(Todella
harvinaista että, minä heviä kuuntelevana naisena, kuuntelen jotain
poppia ja pidän sitä tämän hetkiseen mielialaan sopivana.)
keskiviikko, 7. kesäkuu 2006
Kommentit